Kiitos, tästä seuraavasta kirjoituksesta, kuuluu Bon Jovin The Crush Tour dvd:lle, jota katson samanaikaisesti, kun tätä kirjoitan.

Kuten kaikki sen varmasti tietävätkin , Bon Jovi on yksi aikamme suurimmista rock-yhtyeistä. Bändi on saavuttanut suuren suosion vaikeuksien kautta. He ovat nousseet tyhjästä kaikkien suosioon. Tälläistä tarinaahan amerikkalaiset kovin ihannoivat. Tyhjästä Jumalaksi.

On ihan mieletön näky nähdä, kun monen tuhannen ihmisen massa, hyppii, lyö käsiä yhteen ja laulaa Living On Prayerin tahtiin. Jon Bon Jovi saa tämän suuren ihmismäärän kierrettyä pikkusormensa ympärille sekunnissa. Ihmiset hullaantuvat. He jaksavat huuta, koko 1½ tuntia kestävän keikan läpi. Mahtoi olla kurkut kipeänä seuraavana päivänä. Eikä asiaa parantanut sekään, että keikan läpi satoi enemmän tai vähemmän vettä.

Mutta on olemassa vielä yksi, Bon Joviakin suurempi ihminen. Ihminen, jonka YKSI ainoa levy myi maailman laajuisesti YLI 100 miljoonaa kopiota. Tehden tästä levystä maailman myydyimmän. Levy on myös yksi kolmesta albumista, joka vietti yli vuoden(80vk) Billboard 200-listalla kymmennen kärjessä. Siellä se viihtyi 80vk, niistä 80 se oli 37 viikkoa listaykkönen. Platinalevy raja meni pelkästään Yhdysvalloissa rikki 27 kertaa.

Kaikkihan tietävät, että kyseessä on The King Of Pop Michael Jackson. Jackson järisytti maailmaa uskomattomilla live-show'llaan. Esiintymisasu vaihtui tiuhaan tahtiin. Faneja pyörtyili läpi keikan. Epäonnisimmat pyörtyivät jo ennen, kuin Jacko ehti edes lavalle.

 

Kello on 17.00. Lovexin keikka alkaisi puolentoista tunnin kuluttua. Ajatukseni harhailivat. Olen haaveillut tästä pitkään. Olen nähnyt Lovexin vain kerran aikaisemmin(kaivarin kesäkonsertti '08). Näin harhoja. Kuvittelin jokaisen vastaan tulevan tummatukkaisen laiheliini pojan olevan Theon. Astuin sisään Ideaparkkiin. Kävelin eteenpäin. Lopulta päädyin Martina-nimisen ravintolan pöydän ääreen. Kasvot suoraan lavalle. Siellä esiintyä eräs aivan tuntematon bändi. Tuskin kukaan niistäkään Lovex-faneista sitä bändiä tunsi, jotka olivat urhoollisesti odottaneet tamperelais bändin keikkaa muutaman tunnin lavan edessä, varaten parhaat paikat. Lavan edessä oli pieni jääkenttä, jossa jotkut pikkuiset taaperot kaatuilivat ja huusivat "Äiti, kato mä oon tosi hyvä!". Äidit myötäilivät lastensa luuloja, vaikka tiesivät, että ei niistä muksuista mitään kiirakorpia tule. Tarjoilija joutui toistamaan "Mitä saisi olla?"-kysymyksensä useaan otteeseen, koska olin 99.9% varmuudella nähnyt juuri, että ohitseni käveli Vivian Sin'Amor ja Christian. Otin kokiksen. Oikeasti olisin halunnut, ihan pelkkää vettä, mutta kokis vain tuli ensimmäisenä mieleeni, kun ehtinyt sen enempää ruokalistaakaan vilkuilla. Ruuan kohdalla päädyin lehtipihviin.  Se oli jopa syötävää, kun yleensä Martinan pihvit tuppaa jäämään kauhean sitkeiksi.

Kello oli mennyt vauhdilla eteenpäin. Se oli jo 18.15. Kävelin H&M kaupassa ja hypistelin anokrektikolle sopivia vaatteita. Ihan sama, en pystynyt kuitenkaan keskittymään. Vilkuilin koko ajan lavalle päin. Siellä oli säätämässä joitain roudareita virittelemässä kitaroita ja testaamassa mikkejä. Ennen kuin huomasinkaan klo oli ehtinyt jo kulumaan 12 minuutilla. Aloin äkkiä kipittää lavan eteen. Pääsinkin aika eteen. Joku nainen tuli siihen vinkumaan, jotakin epämääräistä. Aina, kun hän erehtyi sanomaan "lovex" yleisö repesi. Huuto oli korvi riipivää. Lopulta kaikkien pitkällisen odotuksen jälkeen hän sanoi "ja nyt LOVEX!". Olisin siinä tilanteessa tarvinnut korvatulppia, mutta ei se menoa haitannut. Lavalle alkoi tupruta savua. Ensimmäisenä lavalle saapui, Christian sitten Julian ja sen jälkeen kaikki muut paitsi Theon. Kyllä ihmiset jaksoivat huutaa, koska halusivat nähdä Theonin. Tämä Suomen rock-historian parhaimman näköinen mies tuli vihdoin ja viimein, If She's Nearin n. minuutin mittaisen intron loppu puolella. Musiikki alkoi tuntua huumaavalta. Tuntui ihan, että näkisin harhoja, ei sillä, että olisin edes nähnyt kunnolla. Näin pari kertaa lavalla, jopa kaksi Theonia.  Ei kiva.  Jossain vaiheessa sekosin aivan täysin, kun tajusin, että Theon oli juuri katsonut minua suoraan silmiin. Aloitin korvia huumaavan huutamisen muiden fanien kanssa. Sitten oli taas niitä vaiheita, kun menetin ajan tajun kokonaan. Havahduin siihen, kun suloääninen Theon sanoi, että "nyt onkin sitte vikan biisin aika". Lävitseni kulki pieni pettymyksen aalto, mutta se meni samantien ohi.

Huusin/lauloin Theonin sekä muiden fanien mukana Take A Shottia ihan niinkuin se olisi viimeinen kerta ikinä. Siltä se tuntuikin. Lopulta kun keikka loppui jäin muiden fanien tapaan odottamaan, että pojat tulisivat pois backstagelta ja jakelisivat nimmareita. Kyllästyin reilu puolen tunnin odottamiseen, koska ei ollut ketään kaveria mukana, enkä minä ole mistään sosiaalisemmasta päästä. Lähdin pois sieltä, pettymys mukanani. Myöhemmin näin Irc-Galleriassa kuvan Vivianista ja jostain fanista, samalta paikalta, samana päivänä, kun olin ollut Lovexin keikalla. Hyvä, ettei itku tullut. Kirosin itseäni koko loppupäivän.